keittiön pöytä

Koska viimeiset viikot on vietetty tiiviisti ”köökin puolella”, niin siellähän ne ajatukset pyörii edelleenkin. Tosin nyt omassa keittiössä. Suunnittelun myötä oma kyökki alkoi näyttää vanhalta ja kuluneelta. Kaikkein kipeimmin kaipaisin uutta keittiön pöytää. Haaveilen pitkästä suorakaiteen muotoisesta pöydästä, jonka ääreen mahtuu kahdeksan ihmistä. Todellisuudessa se on haasteellista. Keittiön pöytä sijaitsee paikassa, johon on kulkua kolmelta eri suunnalta. […]

kasvukipuja

Kevätinventaarion aika kaapeissa. Pieniä paitoja, lyhyitä lahkeita, piukkoja pipoja ja kireitä kenkiä. Taas on pikkuihmiset kasvaneet ja äippä kärsii kasvukivuista. Älkää kasvako niin vinhalla vauhdilla, pysykää pikkuihmisinä! Pienet nakkelivarpaat ja lapsen tuoksun kun saisi johonkin taltioitua. Pelkään ettei niiden muisto pysy hatarassa päässäni. Sarjassamme tunteenpurkauksia inventaarion lomassa. Kiva keskiviikkopäivää!!!  

Made in home Käinby 1925

Arvostan ja ihailen isosti kaikkia kädentaitajia. Ystäväpiiriin kuuluu todella taitava sellainen, jonka kädentaitoja haluan esitellä. Kim Henrikssonin/Käinby 1925 valmistaa puusta kaikkea mitä keksiä uskaltaa. Jokainen työ on Made In Home, käsintehty, täysin omanlainen ja viimeistä piirtoa myöden ajatuksella ja huolella valmistettu. Työt syntyvät ilman teollisuuskoneita, viivottimen, käsisahan, vasaran ja puukon avulla. Jokaisessa työssä on pyritty käyttämään jotain vanhaa, kierrätettyä. Kuvien myötä päästään samalla kurkkamaan Henrikssonin perheen […]

OHI ON!

 juliste www.etsy.com Kukkuluuruu, elossa ollaan! Piinaavin viikko ikinä on vihdoin takana. Huh huh! Unettomia öitä ja ympäripyöreitä päiviä opinnäytetyön parissa. Koko tunteiden kirjo on tullut käytyä läpi. Nyt työ on esitetty ja takki kohtalaisen tyhjä. Peilistä katsoo valju, mutta onnellinen kuvajainen. Ihana päästä pitkästä aikaa tännekin turisemaan. Nyt ei kuitenkaan irtoa enempää. Painun punkkaan nukkumaan […]

tarttuvat takin liepeet

Tiedättehän miten käy kun lähtee hakemaan Ikeasta sitä yhtä juttua? Minun tapauksessani kolmea kehystä. Just niin, takin liepeisiin tarttuu muutakin. Näin kävi. Ihme kyllä selvisin kahdella lautasella ja muutamalla kynttilällä. En osannut päättää ottaisinko mustan lautasen valkoisilla raidoilla, vai valkoisen mustilla raidoilla. Molempi parempi. Ovathan ne kuitenkin eri kokoisia. Hyvin perusteltu, eikö?